Miksi me olemme?

 


Ensimmäisenä kesäloman jälkeisenä työpäivänä on mukava aloitella uutta lukuvuotta ja alkaa miettimään, miten kansalaisopistotoiminta edistää kaupunkilaisten hyvinvointia. Mitattiinpa sitä millä mittarilla hyvänsä, positiivisten tulosten nostaminen esille tahtoo usein jäädä unholaan arjen ongelmien ja erilaisten kehittämistoimenpiteiden täyttäessä työpäivän. Katsaus menneen ajan tuloksiin on aina paikallaan, kun haluamme kehittää toimintaa systemaattisesti ja asettaa uusia toimenpiteitä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Niin mekin toimimme Järvenpään Opistossa.

Kansalaisopistojen tuloksellisesta toiminnasta otankin tähän esimerkin valtakunnan tasolta. Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Jyri Mannisen tekemästä tutkimuksesta (2018), jonka mukaan kansalaisopistolla on selvä yhteys kuntien hyvinvointitehtävään, sillä sekä yksilön että lähiyhteisön elämänlaadun paraneminen tekee kunnasta paremman paikan asua ja elää. Kursseille osallistuminen tuottaa oppimisen lisäksi myös hyvinvointia, itseluottamusta, uutta arkeen tai työhön liittyvää osaamista ja ystävyyssuhteita. Kuntalaisten kohentunut hyvinvointi vähentää välillisesti kunnan sote-kustannuksia sekä heijastuu yhdessä työhyvinvoinnin lisääntymisen kanssa myös työtehon kasvuun (51,8 %). Professori Mannisen mukaan omaehtoisen opiskelun tuottamat hyvinvointihyödyt ja uusi osaaminen lisäävät suomalaisen työn kilpailukykyä ja tuottavuutta sekä tuovat säästöjä sote-kuluissa. ”Kansalaisopiston sosiaalisen tuottavuuden arviointi on haastavaa, mutta tämä uusi tutkimus osoittaa ainakin sen, että opiskelu tuottaa myös taloudellisia vaikutuksia”, kommentoi professori Manninen. (20.9.2018 julkaistu tutkimus löytyy kokonaisuudessaan esimerkiksi osoitteesta https://kansalaisopistojenliitto.fi/wp-content/uploads/2018/09/Kansalaisopiston_aikuisopiskelijat_luokkakuvassa_2018.pdf). Me Järvenpään Opistossa olemme erittäin iloisia siitä, että professori Manninen on tutkinut Suomessa ensimmäistä kertaa kansalaisopisto-opiskelun tuottamia arjen hyötyjä ja hyvinvoinnin vahvistumista eri tasoilla sekä osoittanut ne tieteellisesti koeteltujen tulosten avulla.

Järvenpään Opiston toimintaedellytykset (henkilöstö, tilat ja talous) luovat pohjan monipuoliselle ja tasapuolisesti kaupunkilaisia huomioivalle tarjonnalle. Kansalaisopistojen perinteisenä tehtävänä on ollut tarjota erilaisia harrastusmahdollisuuksia itsensä kehittämiseksi, kaupunkilaisten osallistamiseksi erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, työkyvyn yllä pitämiseksi tai ihan vain omaksi iloksi.

Harrastustoiminnan lisäksi meidän tehtävään kuuluu myös kaupunkilaisten osaamisen monipuolistaminen, laajentaminen ja syventäminen. Esimerkiksi ikäihmisten tietoteknisten tietojen ja taitojen vahvistaminen on tärkeä osa hyvinvoinnin edistämistä, koska nyt ja tulevaisuudessa yhä useamman julkiset ja yksityiset arjen palvelut ovat saatavilla myös verkkoympäristöissä digitaalisessa muodossa. Myös heikommassa asemassa olevien tukeminen eri tavoin esimerkiksi opiskelupaikan ja/tai työllistymisen tukemiseksi on yhä tärkeämpi osa toimintaamme.

Uuden lukuvuoden kynnyksellä toivomme ja odotamme, että kaupunkilaiset ja työpaikat löytävät meidän kurssiesitteestämme mielenkiintoisia kursseja ja muita palveluja hyvinvoinnin edistämiseksi. Syksyn 2021 kurssiesite löytyy myös netistä osoitteesta: Järvenpään vapaa-aika ja harrastus esite syksy 2021 (jarvenpaanopisto.fi). Tervetuloa monipuolisen ja laajan koulutustarjontamme pariin.

Ilmoittautumiset alkavat 10.8. klo 11.





  

Kommentit

  1. Suuntaus kaupungin omien liikuntapalvelujen siirtämiseksi Opiston hoidettavaksi ei kuitenkaan ole oikea! Onko ainoa tavoite että kaupungin rahoitusosuus pienenee? Kansalaisen osuus siis suurenee joka on väärin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit