Joulukalenterin luukku nro 11



Nämä hedelmäpiiraset ovat oiva vaihtoehto joulutortuille. Tosin makean nälkäiset leipovat mielellään molempia joulupöytään. Ohjeita löytyy netistä ja lehdistä useita ja tämän ohjeen koonnut monesta eri vaihtoehdosta ja soveltanut omien mieltymyksieni mukaan.


Noin 12 piirasta

1 pkt (400 g) pakastemurotaikinaa (voi tehdä itsekin mutta näin pääsee helpommalla)

Täytteeseen
1 omena
1 dl hasselpähkinärouhetta
2 rkl sokeroituja appelsiininkuoripaloja
1 rkl raastettua sitruunankuorta
½ dl taatelinpaloja (pehmeä taateli esim. Pirkka)
½ dl kuivattua luumua palasina
½ dl sitruunanmehua
3 rkl sokeria
vähän kanelia, hiukkasen jauhettua inkivääriä ja neilikkaa
2rkl konjakkia, rommia tai glögiä

Leikkaa kuorittu omena pieniksi kuutioiksi samoin taatelit ja luumut. Mittaa kaikki täyteainekset kattilaan ja keitä seosta kannen alla viitisen minuuttia, niin että ainekset vähän pehmenevät. Älä keitä mössöksi. Anna seoksen jäähtyä.
Kauli sulanut taikina noin 4 mm paksuiseksi levyksi ja ota siitä 12 pohjakappaletta ( 9-10 cm halkaisija) ja nosta pohjat voideltuihin muffinivuokiin. Jaa täyte pohjien päälle ja painele se tiiviiksi. Tee lopusta taikinasta kannet ja nosta ne piirasten päälle.
Paista uunissa, 200 astetta, 10-15 min. Koristele tomusokerilla ennen tarjoamista.

Maukasta joulua toivottaa
Kyllikki



Kommentit

Suositut tekstit