KITARANSOITTO ALOITTELIJOILLE KURSSEILLE MAHTUU VIELÄ MUKAAN


OPETTELE KITARANSOITON ALKEET JÄRVENPÄÄN OPISTOSSA LASSE PARKKILAN JOHDOLLA

Järvenpään Opistolla on jo usean vuoden ajan opettanut kitaransoittokursseja muusikko ja pop & jazz musiikkipedagogi Lasse Parkkila. Hän valmistui Metropolia AMK:sta keväällä 2013. Järvenpään opiston lisäksi Lasse Parkkila opettaa nettikoulu Rockwaylla sekä yksityisesti. Hän keikkailee aktiivisesti erilaisissa bilebändeissä, Hurriganes-tribuutissa, sekä Stina Girsin yhtyeessä. Lasse on mukana myös osallistavassa lastenmusiikkikonsertti Taikametsässä.

Lasse Parkkilalla on kokemusta kaikenikäisten ja tasoisten oppilaiden opettamisesta. Hän pyrkii opettajana olemaan kannustava, selkeä ja innostava. Lasse Parkkilan opettamilla kursseilla on ollut hyvä ilmapiiri, eikä kenenkään tarvitse soittaa yksin muiden edessä. Kitaransoitto aloittelijoille - kursseilla aiempaa soittokokemusta ei tarvitse olla. Tunneilla saa hyvät valmiudet kitaransoiton perusteista. "Kursseilla tutustutaan kitaransoiton alkeisiin lähtien heti soittamaan tuttuja kappaleita. Pyrin pitämään tunnit mahdollisimman käytännönläheisinä. Ryhmässä soitetaan yhdessä paljon ja oppiminen on paineetonta. Pääasia on, että on kiinnostunut ja innostunut kitaransoitosta.", kertoo Lasse Parkkila.
Toivottavaa on, että kurssilaisella on oma kitara, ja sen toimivuus olisi hyvä tarkistaa ennen kurssin alkamista. Kurssille voi toki aluksi tulla ilman kitaraa: tunnin aikana voi käyttää musiikkiluokan soittimia, mutta silloin kotona harjoittelu ei ole mahdollista.
Kitarakurssilaiset esiintyivät upeasti viimeksi Järvenpää-talolla Järvenpään Opiston kevätjuhlassa. Lasse Parkkila tähdentää, että: "Kuitenkaan esimerkiksi kitaransoitto aloittelijoille - kursseilla ei lähtökohtaisesti kuulu esiintymisiä, mutta sellainen voidaan järjestää, jos ryhmä niin haluaa ja tilaisuus löytyy. Esiintymispakkoa ei ole".



Lisätietoa kursseista suunnittelija-koordinaattori Mia Pätsiltä, 040 3152783, mia.patsi@jarvenpaa.fi

Ilmoittautumiset: www.jarvenpaa.fi/jarvenpaanopisto tai puhelimitse Vapaa-aika- ja osaamiskeskukseen 09 27192498.
M.P.29.8.2014.

Kommentit

Suositut tekstit