POP- JAZZ- KUORON ENSIKONSERTTI 6.4.2016

Tytti Arola on luotsannut syksystä alkaen uutta kuoroa Järvenpään Opistossa. Tytti kirjoitti ensiksi ajatuksia siitä mitä kuorossa on lukuvuoden aikana tehty: "Järvenpään Opiston popjazz-kuoro on laulanut syksystä lähtien monipuolista ohjelmistoa mukavan rennolla ja innokkaalla otteella. Laulamisen ilo, heittäytyminen ja uuden oppiminen ovat nousseet kuoron keskeisiksi teemoiksi. Kuorolaiset ovat kurssin aikana saaneet tutustua laulutekniikkaan ja erityylisiin kappaleisiin sekä toisiinsa - kuorotreeneissä on ollut mukavan lämminhenkinen tunnelma."

Tytti kertoo myös, että kuorolla on jo ensimmäinen konsertti tulossa parin viikon päästä. Hän kertoo hieman konsertin sisällöstä: "Kuoron ensimmäisessä konsertissa Järvenpään kirjastossa kuullaan monenlaisia kappaleita: suomenkielistä poppia mm. Eppu Normaalia, Jenni Vartiaista ja Carolaa sekä englanninkielisiä jazz-standardeja, 50-luvun doo-woppia ja bluegrassia."

Ohjelmisto kuulostaa todella monipuoliselta. Popjazz-kuoro-kurssi jatkuu ensi vuonna Järvenpään Opistossa ja kuoroon toivotaan lisää laulajia, joten tervetuloa kuuntelemaan ja tutustumaan minkälainen on tämän vuoden popjazz-kuoro!

Keskiviikkona 6.4.2016 Järvenpäänkaupungin kirjaston salissa 18.15-18.45.
(Kirjastokatu 8, 04410 Järvenpää)

Kommentit

Suositut tekstit