Historian siipien havinoita, tuunauksia ja tarinoita - Huonekalujen entisöintiä
Maanantai-iltaisin puukäsityöluokkaan kokoontuu joukko naisia, ja mieskin. Varastosta kannetaan esiin lähes 200 vuotta vanha arkku, kirjoituspöytä ja lipasto 1900-luvun alkupuoliskolta, keinutuolin osia, vanhoja ovia ja milloin mitäkin mööpeleitä. Työkalupakeista kaivetaan tutumpien välineiden lisäksi muun muassa sikli, pieni, kova teräslevy vanhojen maalipintojen poistoon. Sitten hommiin, työhän se tekijäänsä opettaa. Toisinaan kokoonnutaan yhteisiin opetustuokioihin jonkun huonekalun äärelle, tietyn työvaiheen pohdintaan. Välillä vähän teorioidaankin, perehdytään toviksi vaikkapa maalien maailmaan.
Tuoli perinteisesti puunaten, toinen tuunaten
Alkujaan itse innostuin nimenomaan entisöinnistä, vanhan huonekalun kunnostamisesta, mielellään samoin menetelmin kuin se on aikanaankin tehty. Viehätyin huonekalujen tarinoista, etenkin jos tarinat olivat lähtöisin oman sukuni juurilta.
Ensitöikseni kunnostinkin mummolan vanhan huonokuntoisen tuolin 1930-luvulta. Tein sen pieteetillä, vanhat maalikerrokset siklillä poistaen, irronneet osat käsinvuolluillla puutapeilla toisiinsa liittäen. Päällimmäisen jo rapistuneen valkoisen maalikerroksen alta paljastui myrkynvihreä kerros, johon äitini oli maalannut 70-luvulla suuren punaisen kukan keskelle istuinta. Pintakäsittelin tuolin perinteisellä pellavaöljymaalilla alkuperäisen punertavan petsin sijaan. Nyt pienet poikani istuvat tuolilla keittiönpöytämme ääressä, sillä samalla jolla äitini aikanaan istui, kuin myös hänen vanhempansa, ja varmaankin myös isovanhempansa.
Sittemmin olen poikennut perinteisiltä entisöinnin poluilta täysin toisenkin tyyliseen toteutukseen. Viimeiseksi nimittäin kurssilla tuunasin uudehkon pianotuolini, kun eihän se mieheni ostama väri käynyt mielestäni lainkaan meidän sisustukseen. Punaruskea kiiltävä lakkapinta sai päällensä valkoista sisustusmaalia ja ruskea sametti vaihtui mustavalkoisiin korsiin. Uusi ulkonäkö syntyi helposti, nopeasti ja edullisesti, noin kahdeksalla eurolla. Ajatuksenani molemmissa tuoleissa oli ennen kaikkea käytön, ja tarinan, jatkuminen.
Väriä pintaan - Kananmunalla, kookoksella ja kalkilla
Kurssin kuluessa kiinnostuin erityisesti erilaisista maaleista. Ensin perinteisistä, mahdollisimman luonnonmukaisista maaleista. Seuraavaksi innostuin sekoittelemaan sellaisia itse. Vanhan kaapin hiottuani, maalasin sen valmistamallani ja sävyttämälläni pellavaöljymaalilla. Seuraavaksi sekoittelinkin maalin kananmunista. Sillä maalasin pienet vanhat kunnostetut ikkunanpokat isovanhempieni valokuvien kehyksiksi.
Sitten poukkoilin vanhoista perinteisistä maalityypeistä nykyajan versioihin. Vanhahkon klaffi(ttoman)lipaston maalasin puupaikkausten jälkeen kookosmaalilla, pianotuolini puolestaan kalkkimaalilla. Näiden maalien mukavuus on siinä, etteivät ne juurikaan vaadi aikaa vieviä pohjatöitä, vain puhdistus ja kevyt hionta. Kantavana ajatuksena kaikissa maalivalinnoissani on ollut mahdollisimman luonnonmukainen koostumus.
Kurssin kulkua - Sorvin, kahvikupin ja tarinoiden äärellä
Hykerryttäväähän se on nähdä kättensä jälkiä, kuinka pieniä puuttuvia puuosia pystyy uudelleen nikkaroimaan, kuinka maalipinnan alta paljastuu aiempia kerrostumia, kuinka huonekalu saa uuden ulkonäön myötä uuden elämän.
Lisäksi hienoa on olla muidenkin esineiden sielunelämän äärellä. Yksi kurssilainen sorvasi vanhaan keinutuoliin puuttuvan välipuun, toinen rapsutteli suvun arkun vanhoja kuvioita esiin, kolmas löysi mummonsa peililipaston uumenista pelikortin, herttajätkän.
Historiallisia ja hulvattomiakin hetkiä on jaettu myös kahvikupin äärellä. Yhdenkin kupposen aikana kerrattiin kunkin kouluvuosimuistoja. Joukossa 1950-luvun supistetun kansakoulun kävijän kokemuksia, kuulumisia kyläkoulusta 80-luvulta, ja kaikenlaisia kertomuksia niiltä välivuosikymmeniltä.
Muisteltiin me myös niitä alkuja vanhojen huonekalujen maailmassa. Eräskin viehättävä tarina sijoittui taannoisiin ulkomaankomennusvuosiin, jolloin nuori neito päätyi sattuman kautta kiertämään paikallisia antiikkimarkkinoita ja kunnostamaan huonekaluja paikallisen professoripapparaisen kanssa.
Kurssilaisten kahvinkeittimenkin kahva muuten entisöitiin, tai no, tuunattiin teipillä toimivaksi.
Lisää entisöintikurssin esineitä ja huonekalujen tarinoita on nähtävillä kirjastossa 29.3.-16.4 välisen ajan Järvenpään opiston entisöintiryhmän töiden näyttelyssä.
Senja Liikonen
Entisöinti kurssin opiskelija
Tuoli perinteisesti puunaten, toinen tuunaten
Alkujaan itse innostuin nimenomaan entisöinnistä, vanhan huonekalun kunnostamisesta, mielellään samoin menetelmin kuin se on aikanaankin tehty. Viehätyin huonekalujen tarinoista, etenkin jos tarinat olivat lähtöisin oman sukuni juurilta.
Ensitöikseni kunnostinkin mummolan vanhan huonokuntoisen tuolin 1930-luvulta. Tein sen pieteetillä, vanhat maalikerrokset siklillä poistaen, irronneet osat käsinvuolluillla puutapeilla toisiinsa liittäen. Päällimmäisen jo rapistuneen valkoisen maalikerroksen alta paljastui myrkynvihreä kerros, johon äitini oli maalannut 70-luvulla suuren punaisen kukan keskelle istuinta. Pintakäsittelin tuolin perinteisellä pellavaöljymaalilla alkuperäisen punertavan petsin sijaan. Nyt pienet poikani istuvat tuolilla keittiönpöytämme ääressä, sillä samalla jolla äitini aikanaan istui, kuin myös hänen vanhempansa, ja varmaankin myös isovanhempansa.
Sittemmin olen poikennut perinteisiltä entisöinnin poluilta täysin toisenkin tyyliseen toteutukseen. Viimeiseksi nimittäin kurssilla tuunasin uudehkon pianotuolini, kun eihän se mieheni ostama väri käynyt mielestäni lainkaan meidän sisustukseen. Punaruskea kiiltävä lakkapinta sai päällensä valkoista sisustusmaalia ja ruskea sametti vaihtui mustavalkoisiin korsiin. Uusi ulkonäkö syntyi helposti, nopeasti ja edullisesti, noin kahdeksalla eurolla. Ajatuksenani molemmissa tuoleissa oli ennen kaikkea käytön, ja tarinan, jatkuminen.
Väriä pintaan - Kananmunalla, kookoksella ja kalkilla
Kurssin kulkua - Sorvin, kahvikupin ja tarinoiden äärellä
Hykerryttäväähän se on nähdä kättensä jälkiä, kuinka pieniä puuttuvia puuosia pystyy uudelleen nikkaroimaan, kuinka maalipinnan alta paljastuu aiempia kerrostumia, kuinka huonekalu saa uuden ulkonäön myötä uuden elämän.
Lisäksi hienoa on olla muidenkin esineiden sielunelämän äärellä. Yksi kurssilainen sorvasi vanhaan keinutuoliin puuttuvan välipuun, toinen rapsutteli suvun arkun vanhoja kuvioita esiin, kolmas löysi mummonsa peililipaston uumenista pelikortin, herttajätkän.
Historiallisia ja hulvattomiakin hetkiä on jaettu myös kahvikupin äärellä. Yhdenkin kupposen aikana kerrattiin kunkin kouluvuosimuistoja. Joukossa 1950-luvun supistetun kansakoulun kävijän kokemuksia, kuulumisia kyläkoulusta 80-luvulta, ja kaikenlaisia kertomuksia niiltä välivuosikymmeniltä.
Muisteltiin me myös niitä alkuja vanhojen huonekalujen maailmassa. Eräskin viehättävä tarina sijoittui taannoisiin ulkomaankomennusvuosiin, jolloin nuori neito päätyi sattuman kautta kiertämään paikallisia antiikkimarkkinoita ja kunnostamaan huonekaluja paikallisen professoripapparaisen kanssa.
Kurssilaisten kahvinkeittimenkin kahva muuten entisöitiin, tai no, tuunattiin teipillä toimivaksi.
Lisää entisöintikurssin esineitä ja huonekalujen tarinoita on nähtävillä kirjastossa 29.3.-16.4 välisen ajan Järvenpään opiston entisöintiryhmän töiden näyttelyssä.
Senja Liikonen
Entisöinti kurssin opiskelija
Kommentit
Lähetä kommentti