Karaokelaulaja, ohjaaja, käsikirjoittaja Einari Paakkanen leffakerhossa

 

Järvenpään Opiston elokuvakerhon kevätkauden 2023 ensimmäinen tekijävieras Einari Paakkanen seisoo ennen illan elokuvaa Karaokeparatiisia valkokankaan edessä ja sanoo olevansa mielettömän yllättynyt, että näin paljon ihmisiä on katsomossa. Saman ihmetyksen hän oli kokenut Tromssan elokuvafestivaaleilla aikaisemmin tammikuussa.  ”Yhteisö voi hyvin, jos asukkaat käyvät elokuvissa.” -lausahdus saa yleisöltä taputukset. Tromssan jälkeen oli vielä Ranskassa Biarritzin dokumenttifestivaali, jossa näytöksessä oli paikalla myös Ranskan kulttuuriministeri.

Idea elokuvaan syntyi v 2018 helsinkiläisessä karaokebaarissa, jossa Einari, itsekin 10 vuotta karaokea laulanut ja Anu Kuivalainen totesivat, että karaoke olisi hyvä elokuvan aihe. He soittivat heti tuottaja Marianne Mäkelälle, joka vastasi puheluun, että loistava idea, mutta palataan siihen aamulla. Oli nimittäin puoliyö.

Karaokeparatiisin, joka on Jussi-ehdokkaana vuoden parhaaksi dokumenttielokuvaksi, seurataan ympäri Suomea erilaisia karaokelaulajia erilaisissa karaokepaikoissa. Paljon sijaa saa Evi, karaoke-emäntä, joka on 23 vuotta kiertänyt Suomea ja laulattanut suomalaisia. Omasta taustastaan johtuen hän haluaa olla terapeuttina laulajille, joista suurimmalla osalla on laulamiseen syynsä: yksinäiset, jotakin menettäneet, sairaat, rakastuneet. Elokuva paljastaa hänen työnsä raskauden ajokilometreineen, mutta myös hänen empatiansa laulajia kohtaan ja liikutuksensa, kun koronatauon jälkeen pääsi taas laitteineen vanhusten hoivataloon. Klisee on, että karaoke olisi vain kännisten ja vanhojen harrastus. Suomessa on yli 200 alkoholitonta karaokeklubia, laulajia on sairaaloissa ja hoitolaitoksissa. Jokaiselle laulajalle taputetaan, paikat ovat tasa-arvoisia, arvostetaan rohkeutta paljastaa heikkoudet, ihminen huomataan, hänelle tullaan juttelemaan ja kommentoimaan.

Leffassa seurataan erilaisia laulajia: ujoa nuorta miestä Tonia, Karaokekorjaamossaan öisin laulavaa Karia, Parkinson tautia sairastavaa Elinaa, lapsensa menettänyttä Lauraa sekä kymmeniä muita. Laulajat löytyivät eri tavoin. 10 vuotta sitten julkaistusta kirjasta Karaokekansaa mm. löytyi Evi, jolle Einari soitti. Puhelu kesti kolme tuntia, jonka aikana Evi kertoi elämäntarinansa. Sosiaaliseen mediaan laitettiin laulajista haku, johon tuli satoja yhteydenottoja uskomattomine selityksineen. Karaokekorjaamo ja sen isäntä Kari löytyi googlettamalla. Uskomaton tyyppi, jonkalaisesta hän ei osaisi fiktiota kirjoittaa. Tietenkin porukkaa löytyi myös baareista. Yksittäisistä laulajista sadasta vain 1-2 kieltäytyi kuvauksesta. Mahtavat tyypit tekevät elokuvan ja yleisökysymykseen nähdäänkö ulkomailla elokuva samalla lailla kuin me näemme, Einari kertoi, että elokuvaa tehdessä ajateltiin myös ulkomaalaista yleisöä, mutta kuitenkin ensisijalla oli kuitenkin kotimainen yleisö. Huoli suomalaisten sanoitusten käännöksistä ja laulujen ymmärtämistä oli turha, sillä kappaleet olivat vain bonusta, henkilöt olivat tärkeämpiä.

Katsojakommenttiin hienosta leikkauksesta siirryttäessä tunnetilasta toiseen Einari kehui leikkaajapariaan Antti Riekkoa ja kuvaajaa Marita Hällforsia. Suomalainen maisema ja mielenmaisema näkyvät kauniisti.  Ei ihme, että elokuvan päätyttyä sali täyttyi raikuvista aplodeista.

Meneillään olevista ja tulevista töistä ei Einari Paakkanen voinut vielä kertoilla, mutta voisi olla vaikkapa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret rapin työpajassa.

Perinteiseen Timo Malmin kysymykseen, minkä leffan ottaisit mukaan autiolle saarelle, Einarin vastaus tuli epäröimättä: ”Michelangelo Antonionin Ammatti: reportteri”.

Teksti Merja Lehtonen