Palkittu tuottaja Jussi Rantamäki leffakerhon vieraana

Järvenpään Opiston elokuvakerho pääsi aloittamaan syyskauden 2022 normaalisti ilman rajoituksia yli 200 osallistujan voimin. Kauden ensimmäinen tekijävieras oli tuottaja, leikkaaja Jussi Rantamäki ja näytettävä elokuva oli palkittu Hytti nro 6. Ennen kuin Jussi sai alkupuheenvuoron kerhomme vetäjää Timoa Malmia kävivät onnittelemassa seuraavan päivän syntymäpäivän johdosta opiston rehtori Mika Hagelin ja Studio 123n Miia Karhu. Hytti nro 6 on ”saanut innoituksensa” Rosa Liksomin saman nimisestä romaanista. Kirjaan verraten suurimmat muutokset ovat tapahtumien ajoittuminen 1990-luvulle 1980-luvun sijaan, matka tehtiin Moskovasta Mongolian sijaan Murmanskiin ja päähenkilöiden ikäero pieneni n. 30 vuodesta muutamaan vuoteen. Hengeltään ne ovat samoja ja Rosa Liksomin mukaan ”mikään ei ole muuttunut”. Elokuva on kuvattu Venäjällä alkuvuodesta 2020 ja koronapandemia ehti iskeä kuvausten loppuvaiheessa, raja oli suljettuna jo kahdeksan päivää, kun ryhmä palasi Suomeen. Onneksi kuvaukset saatiin tehtyä kuitenkin tarpeellisessa määrin loppuun, vain pari päivää jäi kuvaamatta Moskovassa, ja nyt ne tuntuvat tarpeettomilta. Kuvaukset on tehty oikeassa junanvaunussa oikeassa junassa. Kuvaaja J-P Passi vieraili kerhossa syksyllä 2019 ja hän kertoikin tuolloin odottavansa tulevaa ”seikkailua”. Kuvausryhmällä oli käytössään kolme vaunua, jotka kiitettävästi siirtyivät aina tarvittaviin paikkoihin. Venäjän hyökättyä Ukrainaan, menee varmasti jokunen aika ennen kuin vastaavaa projektia pystytään tekemään. Pääosan esittäjät löytyivät kukin taholtaan. Lauraa esittäneellä Seidi Haarlalla oli pieni osa Myrskyn jälkeen -sarjassa. Hänellä on rooliin sopiva maskuliinisuus ja feminiinisyys samassa paketissa. Ljohaa näyttelevä Juri Borisov (mm. venäläisessä Bull-elokuvassa) löytyi koekuvauksissa. Ranskassa asuva Dirana Drukarova (Irina) oli ennestään tuttu ohjaaja Juho Kuosmaselle, sillä hän istui tuomaristossa Taulukauppiaiden voittaessa Cannesissa Cinéfondationin nuorten elokuvatekijöiden ykköspalkinnon. J-P Passi on käyttänyt kuvatessaan käsivarakameraa, mikä sopii mainiosti junan liikkeeseen ja ahtauteen. ”Käsivara yhdellä otolla oikeassa kohdassa osoittaa häkellyttävää intuitiota. Ulkokuvissa on enemmän ilmaa kuin Juhon ja J-P:n edellisissä leffoissa.” Leffa päättyy Jäämeren raikkauteen, ennusteissa oli myrskyä ja kuvaukset yritettiin tehdä ennen sitä. Myrsky kuitenkin ehti ja vei esim. cateringteltan. Seidi ja Juri kuitenkin nauttivat lumesta ja alkoivat spontaanisti painia lumessa. Tämän huomatessaan Juho sanoi, että nyt kuvataan ja näin lumileikki päätyi leffaan. Jussi Rantamäki on omistajana Elokuvayhtiö Oy Aamussa, josta hän osti osuuden sen perustajalta Auli Mantilalta. Tällä hetkellä ei olla tehty tv-elokuvia, vaan ”ollaan elokuvaihmisiä”. Tulevana lokakuuna ensi-iltaan tulee Mikko Myllylahden esikoisohjaus Metsurin tarina. Muita tulevia tuotantoja on mm. Tia Kouvon esikoinen Mummola. Rantamäki on ollut tuottajana monissa palkituissa elokuvissa, aiemmin mainittujen lisäksi mm. Onnellinen mies ja puolisonsa Elina Talvensaaren Neiti Aika. Autiosaaren elokuvaksi Jussi Rantamäki valitsisi Kummisedän, koska sitä ei ole näytetty Kokkolan kinojuhlilla. Teksti Merja Lehtonen

Kommentit

Suositut tekstit