Kyllikki Rantakaulion muisteluita Järvenpään Opistosta

 

Kyllikki Rantakaulio

Opiston 75 v. juhlavuoden muisteluvuorossa on Kyllikki Rantakaulio.

Parinkymmenen vuoden ajalle mahtuu monenlaisia muistoja Järvenpään Opistosta. Matkalla opiskelijasta kielten suunnittelijaopettajaksi pääsin tutustumaan opistoelämään usealta eri kantilta. Tuohon aikaan sisältyi myös päätoimisen kieltenopettajan sijaisuuksia ja pari pätkää rehtorin avointa virkaa hoitaen. Vireys, rohkeus kokeilla uutta ja tinkimätön tahto tehdä laadukasta aikuiskasvatustyötä ovat ominaisuudet, jotka olen aina liittänyt Järvenpään Opistoon. Oli huikeata olla työyhteisössä, jossa hullujakaan ideoita ei heti teilattu, työtoverit kannustivat ja antoivat arvokasta palautetta.

Opetuksen ohella Järvenpään Opisto on tehnyt aktiivisesti ja laaja-alaisesti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Kansalaispistojen välisessä yhteistyössä erilaiset kotimaiset sekä kansainväliset hankkeet ovat kuuluneet opiston toimintaan luonnollisena osana. Eräs osaksi EU-rahoitteinen hanke on erityisesti painunut mieleen. LEMON (Learning Communities of Modern Liberal Adult Education) projekti toteutettiin Central Baltic Interreg IV A 2007–2013 ohjelman alla vuosina 2009–2012. Tarkoituksena oli kehittää vapaan sivistystyön aikuiskoulutusta vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan tarpeita sekä vahvistaa opistojen asemaa yhteiskunnallisina toimijoina ja verkostoitumista paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa. Uusia toimintamalleja etsittiin myös sosiaalisen median piiristä. Hankkeeseen osallistui kaikkiaan 13 opistoa Virosta ja Suomesta. Yhtenä keskeisenä tavoitteena oli virolaisten ja suomalaisten opistojen yhteistyö.

Pilottikursseja syntyi niin Virossa kuin Suomessakin ja niihin osallistui opiskelijoita vaihtelevasti. Valitettavasti hankkeen hallinto oli mitä byrokraattisin, minkä minä projektikoordinaattorina varsin pian huomasin. Rahat toimintaan piti anoa jälkikäteen. Sen tuhannen tositetta tuli jokaiseen rahoitushakemukseen liittää ja niitä tehtiin kolme vuodessa. Aina ei riittänyt pelkkä tositekaan, vaan tiedot piti vielä purkaa pieniksi osiksi erilaisiin taulukoihin. Suomessa etukäteen määrätty kirjanpitäjä esitarkasti hakemuksen vielä ennen kuin se matkasi EU-tason tarkastukseen. Sentinkään heittoa ei saanut olla. Aina urakasta kuitenkin selvittiin ja jokaisen hyväksytyn hakemuksen kunniaksi juotiin pullakahvit. Harmi vain, että hallintoon käytetty resurssi oli poissa varsinaisesta kehitystyöstä. Projektikokoukset hoidettiin yleensä etäyhteyksien avulla, mikä taannoin oli haasteellisempaa kuin nykyisin. Yhteydet olivat hitaammat ja laitteetkaan eivät olleet aina priimakuntoisia. Kaksi kertaa vuodessa tapasimme kasvokkain, vuoroin Virossa ja Suomessa. Aikataulut olivat hyvin tiukkoja, eikä aikaa shoppailuun tai nähtävyyksien katseluun juuri jäänyt. Ajatuksia ja ideoita toki vaihdettiin runsaasti. Näistä tapaamisista on jäänyt monia mukavia muistoja.

Näin muisteli eläkeläinen Kyllikki