Kiitos hyvästä kurssista!

 


Pia Korhonen on ollut mukana opiston Piirustusta ja maalausta etäopetuksena-kurssilla viime syksynä ja hän on jakanut kurssikokemuksiaan syksyn 21 aikana täällä opiston blogissa. Kurssi päättyi ja tässä vielä Pian kurssin päätöksen kuulumiset. Opiston puolesta kiitokset, että saimme seurata kurssikokemuksiasi syksyn ajan ja intoa sinulle harrastuksen jatkoon!

Pia Korhonen:

Olen pitkään ihaillut akvarelliväreillä tehtyjä kransseja. Ne vain ovat niin kauniita. Nyt lähdin alusta harjoittelemaan tekniikkaa, kun Järvenpään Opiston Piirustusta ja maalausta etäopetuksella -kurssin viimeisillä kerroilla oli juuri tämä aihe. 

Jo syksyllä on opeteltu, että aloitetaan vaaleilla väreillä ja annetaan kerrosten kuivua rauhassa. Vihreään väriin sekoitetaan ultramariinia ja ainakin alkuun pidetään värimaailma varsin maltillisena. Sivellintä pidetään pystyssä ja lehteä maalatessa ensin kevyesti kosketetaan paperia, painetaan hieman ja nostetaan sivellin ylös.

Näitä toistoja kun tekee muutamia satoja kertoja, alkaa vihreä väri pikkuhiljaa saada lehden muodon. Mutta paljon on opeteltavaa ja paljon on harjoiteltava, että tästä mitään tulisi. 

Kuvis on hurjan kiva harrastus ja siinä kehittyy parhaiten, kun saa säännöllistä opetusta ja harjoitusta. Tämän haluan nyt ottaa tavaksi. 

Kiitän Järvenpään opistoa ja Anna Matikaista hyvästä kurssista!


Kommentit

  1. Best Casinos Near Harrah's Lake Tahoe
    What are 광양 출장마사지 the closest casinos 안동 출장안마 to Harrah's Lake Tahoe? · 1. Harrah's Lake 대구광역 출장샵 Tahoe, Stateline, NV 89449 · 2. Harrah's Casino, Stateline, NV 포항 출장샵 89449 · 3. 서울특별 출장안마 Harrah's Lake Tahoe,

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit