Sushia opiston verkkokurssilla

 



Korona pandemian myötä erilaiset verkkokurssit ovat lisääntyneet ja niitä on syntynyt paljon uusia.  

Osallistuin Järvenpään Opiston Sushia- verkkokurssille ja pääsin kokemaan, millaista on valmistaa ruokaa verkossa. 

Noin viikko ennen kurssin alkua saimme listan tarvittavista raaka-aineista, joita tuli hankkia. Lisäksi saimme myös reseptit sushiriisin valmistamista ja itse susheja varten.  

Kurssi järjestettiin Teams-sovelluksen avulla. Voisi luulla, ettei monen tunnin kokkailu netin varassa ole kovin hyvä idea, mutta yllättävää kyllä yhteys toimi hienosti. 

Koska olen vasta 15-vuotias, eikä minulla ole paljonkaan kokemusta ruoanlaitosta, pelkäsin etten pysyisi mukana tai ymmärtäisi ohjeita. Pelko osoittautui turhaksi, koska opettajamme huolehti hyvin, että kaikki olivat mukana ja näytti myös itse paljon mallia. Kiire oli kyllä välillä läsnä, mutta siitäkin selvittiin, jos ei muuten niin muutaman apukäden voimin. 

Työskentely alkoi riisin ja täytteiden valmistuksesta, jonka jälkeen pääsimme muotoilemaan ja kokoamaan susheja. Teimme niitä kolmea erilaista. 

Kurssin aikana kuulimme hieman japanilaisesta ruokakulttuurista ja tavoista. Näitä juttuja oli todella mielenkiintoista kuulla! 

Kurssin lopussa kuulimme vielä toistemme mielipiteet ja osa osallistujista esitteli tuotoksensa kuvana muille. 

 

Tämä verkkokurssi oli positiivinen yllätys. Välillä unohdin olevani kotona, sillä työskentely vei mennessään. Opettaja oli hyvä ja selkeä sekä mikään ei ollut liian vaikeaa. En kuitenkaan tiedä haluaisinko osallistua vastaavalle kurssille toiste, sillä itse koen, että työskentely muiden ihmisten kanssa on paljon mukavampaa kuin yksin. Verkkokurssi on kuitenkin hyvä vaihtoehto ja vaihtelua tavallisiin kursseihin. 

Voin lämpimästi suositella kaikille vastaavia kursseja! 

 

 

Hyvää syksyn jatkoa kaikille!


                                                                                       teksti    Linnea Malinen





Kommentit

Suositut tekstit