Opettajaesittely: Kaisa Piesanen

 

 



Olen pukuompelijataustainen käsityönopettaja ja agrologi. Tänä syksynä aloitan innolla tuntiopettajan tehtävissä Järvenpään opiston erilaisilla tekstiilikäsityön kursseilla. Ominta alaa minulle ovat vaateompelu, kankaankuviointi ja erilaiset lankatyöt puissa ja puikoilla. Opetuskokemusta olen kerryttänyt käsityön osalta erityisesti yliopistosta ja peruskoulun ylemmiltä luokilta sekä liikunnan puolelta voimistelu- ja akrojoogaharrastuksissa.

Käsityön tekeminen on minulle tärkeä toiminnan ja ajattelun muoto. Käsityön kautta pääsen luomaan jotakin uutta ja kokemaan tyytyväisyyttä aikaansaannoksistani. Kursseillani opitaan käsityöprosessin eri vaiheissa tarvittavia taitoja tekemällä itse ja oppimalla muiden projekteista. Apuna ovat monipuoliset oppimateriaalit ja opetustuokiot työn lomassa. Käsitöitä tehdessä eteen tulee useimmiten pienempiä ja isompia haasteita, jotka tekevät prosessista mieleenpainuvan ja opettavat luovaa ongelmanratkaisua sekä aiemmin opitun soveltamista. Minulle juuri ongelmanratkaisu ja itsensä haastaminen ovat kiinnostavimpia asioita käsityössä. Kursseillani saa ihmetellä ja pohtia erilaisia toteutustapoja!

Minut tapaa tänä syksynä Vaateompelun peruskurssilla (9452) ja vapaassa kudonnassa (9560) Hanna-Kaisa Varpio-Tikan kollegana. Lisäksi opetan käsityön taiteen perusopetuksessa kahta aloittavaa ryhmää. Vaateompelun peruskurssilla ommellaan helppoja perusvaatteita, joiden valmistamisen aikana opitaan valmiskaavan käyttämistä sekä sen muokkaamista, materiaalin valintaa, ompelukoneen ja saumurin käyttöä sekä ompelutekniikkaa ja vaatteen viimeistelyä. Kunhan kudontatilan muutto saadaan valmiiksi, tapaa minut myös keskiviikkoisin päiväsaikaan uusissa tiloissa Mankalassa kangaspuiden keskeltä.  Luvassa on tuttuun tapaan monipuolista kudottavaa, niin mattoloimia kuin loimia kevyemmille tekstiileille. Myös loimitoiveita otetaan vastaan!

Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet nimeni myös kurssiohjelman Liikunta ja tanssi -osastossa. Opetan lyhytkurssia 8081Akrojooga yhdessä ystäväni, liikunnanohjaaja (amk) Anni Laasosen kanssa. Akrojooga on liikuntamuoto, jossa etsitään tasapainoa ja liikkumisen tapoja yhdessä toisten kanssa – ja toisten varassa. Kouluttauduimme yhdessä Annin kanssa akrojoogaohjaajiksi lajin syntysijoilla Montrealissa. Asuessani Jyväskylässä opetin vuosia akrojoogaa paikallisessa luovan liikunnan keskuksessa. Syksyn akrojoogakurssilla tutustutaan lajiin, sen turvalliseen harjoitteluun ja tehdään akrojoogan perusliikkeitä osallistujien omia kehoja kuunnellen. Kurssilla voit yllättää itsesi arkisesta liikkeestä poikkeavilla tavoilla käyttää kehoasi! Aiempaa kokemusta joogasta tai akrobatiasta et tarvitse.


 

Monenlaista uutta opittavaa on tarjolla Opiston syksyn kursseilla!

 

Kommentit

Suositut tekstit