Taidemuseo jalkautui Opistolle




Suomi toisena kielenä –jatkoryhmän maahanmuuttajaopiskelijat saivat kokea todellisen taide-elämyksen, kun Maria Korsman-Martínez taidemuseolta kävi pitämässä työpajaa oppitunnilla.

Ihan ensin opiskelijat katselivat kuvia Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin maalauksista ja pohtivat tarinoita aiheiden takana. Mitähän taiteilija on ajatellut maalatessaan juuri tuon taulun?
 



Sitten työpajalaiset pääsivät itse valitsemaan kuvista mieleisensä ja kertomaan, mitä kuvissa tapahtui ja miksi he olivat juuri valinneet ne kuvat. Mielikuvitusta ei näistä kertomuksista puuttunut.

 


 

Tässä on valittu värin perusteella kaksi kuvakorttia, joiden toisella puolella on maalauksen kuva. Tehtävänä oli keksiä tarina, joka alkoi yhdestä kuvasta ja päättyi toiseen kuvaan. Opiskelijoiden tarinat olivat toinen toistaan huikeampia.

 
Me kaikki kolme kantasuomalaista ihailimme opiskelijoiden suomen kielen taitoa. Taiteesta puhuminen ja tarinoiden keksiminen ei ole ihan helppoa.

Vielä saimme osallistua ”patsaskävelyyn” filmin muodossa ja näin Järvenpään julkiset veistokset tulivat tutuiksi. Kuultiin sekin mielenkiintoinen asia, miten Sibelius ”kuuli” eri värit.
Kiitokset Marialle taidetuokiosta.

Paikalla ryhmäläisten lisäksi oli myös  suomen kielen opettaja Sanna Heinonen.

Kuvia räpsi ja tekstin kirjoitti Kyllikki R.



Kommentit

Suositut tekstit