Dokumenttiohjaaja Susanna Helke leffakerhon vieraana



Järvenpään Opiston leffakerhon syksyn 2022 toinen tekijävieras oli dokumenttiohjaaja Susanna Helke. Hän oli vilpittömän iloinen isosta katsojajoukosta, mikä ei ole dokkareille itsestään selvää.
Dokumenttien tekemisen lisäksi hän on Aalto-yliopistossa opettajana.

Illan elokuvana oli musiikkielokuva, erittäin ajankohtainen ja koskettava Armotonta menoa - Hoivatyön lauluja, joka on kertomus hoivatyön arjesta nyky-Suomessa. Elokuva on pitkän prosessin tulos. Yhdessä Markku Heikkisen kanssa oli tehty jo käsikirjoitusta sote-uudistuksesta, joka venyi. 

Elokuvan aihe päätettiin vaihtaa, kun vuonna 2019 vanhushoivan kriisi tuli otsikoihin. ”Olin kauan kierrellyt abstraktin asian ympärillä, ja ehkä raadollisimmin tuli esiin absurdi asia eli kaikesta puhutaan rahan kautta. Näkymätöntä asiaa, abstrakti havaintoa on vaikea saada näkyväksi.” Ammattiliittojen kautta pyydettiin hoivatyöntekijöiden kokemuksia. Kirjeitä tuli paljon. Kirjoittajat eivät kuitenkaan uskaltaneet puhua kameran edessä so. ratkaistava, miten kertoa anonyymisti uskottavasti.

”Kaikki eivät ole Tiinoja.” Tiina on yksi elokuvan päähenkilöistä. Hän oli ensimmäisiä, jotka toivat esiin vanhustyön yksiköissä esiintyviä ongelmia. Hän löytyi Superin kautta. Hänet tavattiin jo varhaisessa vaiheessa ja todettiin, että tässä on elokuvan henkilö. Leffantekijöiden piti mm. ratkaista, kuinka suojataan Tiina, kuinka ilmaistaan, että tässä ei ole vain yhden Tiinan kokemus, vaan kaikkien muidenkin kokema. Naisten ääniä, miehiltä ei tullut kirjeitä. Elokuvassa käytettiin voice-overia eli taustaselostusta, jota Helke on aikaisemminkin käyttänyt, näin saatiin mukaan myös menneitä tapahtumia.

Eeva-professori löytyi pitkän prosessin kautta. Tavattiin kaikki tärkeimmät asiantuntijat. Tapaaminen Eevan kanssa toteutui vasta professorin matkojen ja koronan jälkeen. Tämä kiukkuinen lappilainen, tunteikkaasti puhuva ja tunteikkaasti työhönsä suhtautuva, joka osaa olla vihainen ”puhalsi hengen kuolleeseen savilintuun”. 

Näyttämö, Kaavin kunta löytyi sattumalta. HS:n haastattelussa kriisikunnan kunnanjohtaja kertoi kunnan hoivatyön ulkoistamissuunnitelmista. Kunnanjohtaja tietenkin teki kaikkensa, ettei kuvattaisi. 
”Kiitos siitä, jouduttiin keksimään parempia ideoita.” 

Säveltäjä Anna-Mari Kähärä oli mukana alusta asti. Hän oli tehnyt musiikkia jo sote-elokuvaan, joista pari kappaletta tuli tähän leffaan. Helke ja Kähärä ovat tunteneet jo 1990-luvulta asti ja Kähärällä on tietty hulluus, joten oli sopiva projektiin. Laulujen sanat ovat lähetetyistä kirjeistä. Laulut laulavat Philomena ja pari muuta kuoroa. 

Mitä on lähiaikoina tulossa? ”Kaikenlaisia ajatuksia on, mutta en tamperelaisena halua puhua etukäteen. Kähärän metodia voisi hyödyntää”.

Mikä olisi autiosaaren elokuvasi? ”En pysty sanomaan mitään… Chaplinin poika olisi lohduttava.”


                                                                                             teksti Merja Lehtonen

Kommentit

Suositut tekstit