Vangit, työmiehet ja skeittarit



Niin kauan, kuin olen pystynyt ymmärtämään ja sisäistämään vinkkejä tyylikkääseen pukeutumiseen, olen kuullut, että vaakasuuntaisia raitoja tulee välttää. Vaakasuuntaiset raidat saavat käyttäjän näyttämään leveämmältä ja lyhyemmältä. Kaksi asiaa, joita muotimaailma ei voi antaa anteeksi. On siis vain loogista, että vaakasuuntaiset mustavalkoiset raidat ovat aiemmin tunnettu yhteiskunnan alimman kastin - rikollisten uniformuna. Kun pakotamme rikollisen pukeutumaan epäimartelevasti, tuhoamme hänen itsetuntonsa, ja täten hän avautuu mahdollisuudelle rehellisestä ja tuottavasta elämästä (huom. äskeisen todenmukaisuutta ei ole voitu varmentaa, mutta onhan siinä nyt järkeä!) Päätin siis nerokkaana muotisuunnittelijana tehdä oman Magnum Opukseni - muodikkaat vaakaraidat.

Katsoessani kuvia vankien vaakaraitaisista pyjamista huomasin vaatteiden leikkausten olevan äärimmäisen yksinkertaisia. Tämä vahvisti hypoteesiani vankien itsetunnon tuhoamisen tehokkuudesta. Laatikkomaiset siluetit eivät imartele ketään, vaikka kuinka hakkaisi kiviä louhoksilla päivät pitkät. Nykypäivän vastine tällaisille silueteille tulee amerikkalaisesta työvaatetuksesta (Carhartt, Dickies jne), mutta koska fyysisesti vaativaa työtä tekevät keskilännen amerikkalaiset eivät ole tarpeeksi iso markkinarako, nämä brändit ovat alkaneet markkinoida nuorisolle, joilla on rahaa poltettavana. Tästä syystä minun sukupolveni tunteekin Carharttin ja Dickiesin skeittimerkkeinä.

Eli - meillä on amerikkalaisen työvaatetuksen viitekehys ja nuoret skeittarit kohdeyleisönä. Vankila-asun puoli-ironinen kapinallisteema pitäisi myydä itse itsensä! 

Selailin kuvia graafisista suunnittelijoista ja mainostoimiston jannuista Carharttin haalareissaan kunnes olin varma, että olin sisäistänyt kestävän, tosimiesten vaatetuksen suunnittelufilosofian syvälle alitajuntaani. Seuraavaksi tuli omien vaatteiden suunnittelu. Housut olivat yksinkertaiset. Isot taskut ja väljät lahkeet, jottei liikkuvuus kärsisi Hardflippejä harjoitellessa. Takin suunnitteluun meni hieman enemmän aikaa, halusin taas, reilusti taskutilaa, mutta samalla näyttää huomattavia lahjojani suunnittelijana. Sitten se iski - neronlaimaus! Mitä jos taskun suu olisikin sivussa, eikä ylhäällä?

Kun päättää rikkoa muotin totaalisesti suunnittelijana, on ymmärrettävä, ettei Eurokankaan kapeat valikoimat millään tyydytä oman vision laajuutta. Eli - kankaan raidat oli siis tehtävä itse. Valkoista puuvillakangasta sentään sai tilattua. Tässä vaiheessa mieleeni tulee ahdistava, alentava, piirteiltään lähestulkoon fasistinen sana, joka ikuisesti polkee minunlaisiani todellisia taiteilijoita alas: budjetointi. Syy tähän ikuisesti harmaaseen ja sieluttomaan aiheeseen? Maalarinteippi. Maalarinteippi on yksiä niitä työkaluja, joita ottaa vähän itsestäänselvyytenä. Mutta sitten täytyy maalata kankaaseen noin 7cm levyisiä viivasuoria raitoja, ja yhtäkkiä tulee ajatelleeksi: paljonko kunnollinen maalarinteippi maksaa? Vastaus: 14,90€/rulla. Montako rullaa tarvitaan viisimetriseen kankaaseen? Noin kaksi ja puoli. 

Otin siis vuoden neljännen pikavipin ja ostin teippirullaa rahalla, joka kattaisi pienemmän valtion armeijabudjetin 6-8 kuukaudeksi. Onneksi oikealla taiteella ei ole hintalappua.

Itse vaatteiden ompelussa en törmännyt mihinkään ylitsepääsemättömiin haasteisiin. Minulla oli rakenteiltaan vastaavanlaisia vaatteita omasta takaa, joita tutkin aina, kun en ollut varma, miten edetä. Pidin vaatteiden mallit yksinkertaisina ja annoin kankaan raitojen tehdä varsinaisen vaikutuksen. Itseasiassa koko projekti oli monella tavalla suorastaan terapeuttinen. Kertaakaan ei tehnyt mieli ommella omaa kättä kankaan mukana. 

Saatuani vaatteet valmiiksi ne ovat olleet jatkuvassa käytössä, niin yhdessä, kuin erikseenkin. Ajattelin asua jatkuvasti yhtenä kokonaisuutena, mutta saatuani sen valmiiksi huomasin, että vaatekappaleet toimivat erittäin hyvin myös yksinään. Asukokonaisuus on kerännyt hämmentyneitä, jopa paheksuvia katseita kadulla kulkiessa. Voi olla, ettei maailma ole vielä valmis vaakasuuntaisille raidoille. En ole kuitenkaan lannistunut, todellisia neroja ei koskaan ole arvostettu omana aikanaan.

- Elias Pitkänen, muotisuunnittelija, harjoittelija ja renesanssimies.


Kommentit

Suositut tekstit