Pietu Korhonen leffakerhon vieraana




Foleyäänittäjä, leikkaaja, äänisuunnittelija Pietu Korhonen leffakerhon vieraana
Leffakerhossa kevätkauden 2020 ensimmäinen tekijävieras oli Pietu Korhonen.

Pietu on järvenpääläistaustainen ja kuuluu leffakerhon kasvatteihin. Jo nuorena hän oli innostunut elokuvista ja opiskeli alaa Adultassa ja TaiKissa. Tällä hetkellä hän kuuluu kokkolalaiseen 5H Film Sound -studion tiimiin ja hänen oma studionsa on Helsingissä. Hän tekee paljon töitä suomalaisen foleyartistiguru Heikki Kossin kanssa. Foleyeditorina hän leikkaa ja synkkaa äänet ”tasaiseksi virraksi”. Äänisuunnittelijana hän tekee tuotannon äänimaailman, äänittäjänä jalkautuu kentälle ja foleyäänittäjänä tallentaa foleyartistilta pyydetyt äänet. Foleyäänitykset tehdään käsityönä elokuvaan, linnunlaulut tms. yleensä hankitaan äänikirjastosta.

Pietulla on takanaan useita tv-sarjoja ja noin 10 pitkää elokuvaa, mm. Juho Kuosmasen Hymyilevä mies ja nyt nähty Brad Prittin tähdittämä AD ASTRA. AD ASTRA on tähän asti suuritöisin ja suurin tuotanto, jossa hän on ollut mukana, noin viisinkertainen normaali leffaan verrattuna. Leffassa mennään noin 100 vuoden päähän avaruusmaailmaan, jota kukaan ei ole ollut kuulemassa, joten työ vaati paljon kokeiluja haluttuun äänimaailmaan pääsemiseksi, siihen, mitä päähenkilön päässä liikkuu, miltä kuulostaa avaruuspuvun sisällä. Ääniryhmä pääsi mukaan aika varhaisessa vaiheessa, mutta Prittin kanssa ei kuitenkaan päästy ”bailaamaan”. Heikki kuitenkin pääsi tekemään kuvausten päätyttyä pari Prittin äännähdystä.

Kansainväliseen tuotantoon pääseminen vaatii hyvän onnen lisäksi verkostoa, ohjaaja ja äänisuunnittelija kuulevat kollegoiltaan sopivista ammattilaisista.
Kevään kalenterissa on kaikenlaista mm.  karaokedokumentti ja jatkoa yhteistyölle Juho Kuosmasen kanssa eli Hytti nro 6 -elokuvan kuvaukset äänityksineen on tarkoitus alkaa helmikuussa Murmanskin radalla  junassa.
Pietu tunnustautuu David Lynch -faniksi ja pitää tämän elokuvia foleyäänisuosikkeinaan uraa uurtavine äänineen.

                                                                                                        teksti Merja Lehtonen

Kommentit

Suositut tekstit