Pömppömahat litistyvät Jenni Tuokon opein


Opiston suursuosikin Pömppömahan litistys -kurssin ohjaaja Jenni Tuokko kertoo kurssista:

Pömppömahat litistyvät ja syyslukukausi alkaa käydä kohti loppuaan!

Kuluva syksy onkin ahkerasti vatsoja litistelty Harjulan koululla, ja taitaa alkaa jo tulosta näkymään, ja ainakin tuntumaan.

Pömppömahan litistys -kurssi alkoi ensimmäisen kerran Järvenpää opistolla 2015 syyskaudella, ja suosionsa vuoksi sai paikkansa ohjelmistoon jälleen. Taaskaan eivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan, mutta toivottavasti saamme vielä uusiakin kursseja järjestettyä.

 

Tunti on pilatekseen pohjautuvaa harjoittelua, jossa pääpaino on syvien vatsalihasten ja lantionpohjan harjoittelussa, selkälihaksia unohtamatta. Lisäksi teemme joka tunnilla myös alussa ja lopussa muita kehoa avaavia ja liikkuvuutta parantavia harjoituksia, jotka tähtäävät muunmuassa parempaan ryhtiin. Hyvin toimiva ryhti mahdollistaa vatsa- ja selkälihasten optimaalisen toiminnan, joka puolestaan suojaa mm.selkärankaa nostojen aikana.

 

Joskus tämä optimaalinen tilanne kuitenkin saattaa häiriintyä, erinäisistä syistä johtuen. Eräs niistä on vatsalihasten erkaantuma. Tila joka saattaa syntyä raskauden tai runsaan ylipainon seurauksena. Silloin kehon keskellä kulkevat suorat vatsalihakset ovat siirtyneet kauemmas toisistaan ja niiden välissä kulkeva jännesauma, linea alba venyy, ja  kimmoisuus katoaa, jonka myötä jännesauma menettää toimintakykyään. Linea alban pääasiallinen tehtävä on toimia ”voiman siirtäjänä” ylä- ja alavartalon välillä. Jos voiman siirto on epäkunnossa, vatsalihakset eivät pääse osallistumaan normaalisti keskivartalon tukemiseen, ja ongelmia voi olla tiedossa. Keskivartalon hallinta on tällöin usein puutteelista, ja vartalo altistuu helpommin erilaisille kiputiloille (mm. selkä, lantio, ja kyljet voivat kipuilla ja väsyä, vatsalihakset saattavat tuntua ”vierailta” ja vatsarutistusten tekemisestä ei tunnu olevan mitään hyötyä. Joskus rutistuksen tekeminen on jopa aivan mahdotonta.) Vatsalihasten erkaannuttua vatsa voi pömpöttää kuin raskaana ollessa, vaikka raskaudesta olisikin jo vuosia aikaa. Aina vatsa ei kuitenkaan pömpötä, vaikka vatsalihakset olisivatkin erkaantuneena. Pelkästä vatsan pömpötyksestä ei voi siis asiaa aivan suoraan päätellä.

Joskus vatsan pömpötys taas johtuu vain liiasta rasvan kertymisestä vatsanpeitteiden alle tai päälle (siihen auttaa painon pudotus), huonosta ryhdistä, tai syvien vatsalihasten puutteellisesta hallinnasta.

Joskus kaikista näistä yhdessä.

Pömppömahan litistys tunti soveltuu kaikissa näissä tapauksissa, sekä myös heille joilla ei ole varsinaisia ongelmia, mutta haluavat vahvistaa vartalonsa tukikorsettia.

Tunnilla teemme pääasiassa syvien lihasten- ja lantionpohjan harjoituksia, ja kurssin edetessä harjoituksiin tarjoutuu haastavampia versioita jotta kehitys pysyy yllä. Jokainen tekee harjoitukset oman kuntonsa ja voimiensa lisääntymisen tahdissa.

Teemme liikkeitä jotka ovat turvallisia myös henkilöille joilla vatsalihakset ovat erkaantuneena (tällöin esimerkiksi lankutukset ja perinteiset vatsarutistukset ovat pois laskuista, joten niitä emme kurssilla tee) Harjoitukset ovat hyödyllisiä vaikka erkaantumaa ei olisi, sillä syvien lihasten vahvistamisesta on hyötyä lähes kaikille, ihan läpi elämän.

Toisinaan kovempi kuntoisellakaan tyypillä syvien lihasten hallinta ei ole hallussa, ja silloin esimerkiksi kovemman kuntosaliharjoittelun aikana saattaa vahingossa satuttaa esim. selkänsä. Syvien lihasten harjoittelu omana treeninään voi siis hyödyttää myös toisen lajin harrastajaa, ja tuoda kehitystä parantuneen keskivartalon hallinnan myötä.

 

Kurssin ohjaajana toimin minä, Jenni Tuokko. Olen personal trainer ja pilatesohjaaja. Erikoistunut muunmuassa äitiysliikunnan ohjaamiseen, ja kirjoittanut hilattain kirjan ”Liiku läpi raskauden” jossa käsitellään näitä samoja aiheita raskauden ja sen jälkeisen ajan näkökulmasta, sekä neuvotaan mm. näitä kurssillakin tutuiksi tulevia syvien lihasten harjoitteita, joilla suositellaan myös raskauden jälkeinen harjoittelu aloitettavaksi (kurssille tullessa mahdollisesta synnytyksestä suositellaan olevan aikaa vähintään 8-10 viikkoa, ja olisi hyvä myös mainita ohjaajalle jos synnytyksestä on alle vuosi aikaa, tai jos olet parhaillaan raskaana). Mitään takarajaa ei ole, joten tervetulleita ovat myös isoäidit.

 

Ja tottahan toki pömppiskurssille voivat tulla mukaan myös miehet!
Samojen lihasryhmien vahvistaminen on hyödyksi ihan kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta... vaikka myönnettäköön, että tämän kurssin ovat ainakin näin alkuun naiset löytyäneet paremmin.

Kommentit

Suositut tekstit