HUOLELLA TEHTY POHJA ON KAUNEUDEN PERUSTA



Tiina Kuronen rajaa huuliaan.

Meikkikoulu on vuodesta toiseen yksi Järvenpään Opiston suosituimmista kursseista, jonne monet yrittävät päästä monta vuotta. Varasijoilla on usein enemmän ihmisiä kuin varsinaisella kurssilla. Yksi syy tungokseen on tietysti se, että paikkoja jokaiselle kurssille on vain 6, mikä johtuu siitä, että opetus on yksilöllistä.


Itsekin olen käyttänyt meikkejä jo 37 vuotta, mutta en ole koskaan saanut ehostukseen mitään ohjeita. En ole katsonut edes netistä neuvoja. Todennäköisesti usein on käynyt niin, että kaunistautumisen sijaan olen rumistautunut.

Lauantaiaamuna 6 täysin luonnontilassa olevaa meikitöntä naista kuuntelee kurssin opettajaa Teija Linnaa. Aiemmin saatujen ohjeiden perusteella olimme levittäneet kasvoillemme ainoastaan kosteusvoidetta. 

Teimme täydellisen meikkauksen opettajan johdolla siten, että opettaja laittoi toisen puolen kasvoista ja kurssilainen itse toisen puolen opettajan mallin mukaan.  Opettaja korosti erityisesti sitä, että ehostuksen pohjat pitää tehdä hyvin. Pohjat tehtiin meikkivoidepuuterilla, jota laitettiin monta kerrosta. Jälki olikin erittäin tasaista. Seuraavaksi peitettiin tummia silmänympäryksiä ja muita juonteita. Tummista silmänalusista olin kuullut, mutta muita varjoalueitani en ollut koskaan tajunnut peittää. Peittäminen kuitenkin kannatti. Huolellisen pohjien teon jälkeen siirryimme luomiväriin, silmien rajaukseen, kulmien laittoon ja ripsiväriin. Erityisesti silmien rajaus muutti ulkonäköä todella paljon. Se tavallaan teki katseen. Emme käyttäneet silmien rajaukseen kynää, vaan siveltimellä levitettävää vahapohjaista rasvaväriä.

Huulien rajaus ja huulipunan laitto oli itselleni kaikkein vaikeinta. Opettaja oli piirtänyt toisen puolen huulistani kauniisti kaartuviksi, mutta itselläni käsi hiukan tärähti ja vaikutelma oli ensin hiukan koominen. Onneksi opettaja kävi pelastamassa tilanteen.

Opettaja Teija Linna laittaa silmien rajausta Minna Tiippanalle.
Lopuksi tasoittelimme virheet ja levitimme poskipunan, joka oli väripaletissa villin väristä, mutta miellyttävän raikasta poskilla. Poskipunaakin kannattaa siis käyttää.

Minuun kolahti erityisesti erilaisten sutien ja pensselien määrä. Itse olen käyttänyt lähinnä meikkien mukana tulevia pikkusuteja, mutta sain heti huomata, että kunnon välineillä tulee parempaa jälkeä. Päätin kerätä itselleni pikkuhiljaa kunnollisen sutivaraston.

Kello 10.00 kurssille kokoontui 6 täysin erinäköistä naista kuin siellä oli paikalla kello 15. Kukaan ei näyttänyt ylimeikatulta, vaan kaikki näyttivät uskomattoman hyvältä. Vanhat kliseet siitä, että meikillä korostetaan parhaita puolia pitävät paikkansa. Voin suositella kurssia kaikille naisille.

Merja Sillanpää

Kommentit

Suositut tekstit